Elämän kuuluu tuntua

Tein tässä joku aika sitten huomion, että mitä isommin ja nopeammin onnistun irtautumaan arkisista asioista, työstä, rahahuolista, painostavista aikatauluista, ympäristön aiheuttamista stressitekijöistä, sitä herkemmin luovuus nousee minussa pintaan. Se näyttäytyy minulle siten, että yhtäkkisesti mieleni pulppuaa tarinoita, joita halajan päästä kirjoittamaan paperille, aina kirjaksi asti. Istuin taannoin lentokoneessa, tilassa, missä minulla ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, eikä niin ikään mitään mihin vaikuttaa omalla olemassaolollani. Niin jo vain! Tämä samainen, jo pitkän aikaa mielessäni pörrännyt, tarina alkoi kehittyä mielessäni. En ollut osannut tähän varautua, mutta onneksi mieheltäni löytyi ruutuvihko ja kynä, niin pääsin laittamaan pintaan tulvivia ajatuksiani ylös. Tänään mökillä ollessani tein saman huomion. Kävin vielä tänään töissä, josta laskeuduin hyvin nopeasti vapaan viikonlopun viettoon yksin koirieni kanssa. Istuessani tukka pystyssä terassin tuolissa, tarina...

Eilen iltalenkillä havahduin siihen, että olin huomaamattani kulkenut ajatuksissani lapsuuden mökkimaisemiin. Tunsin kesän kuumuuden ihollani, pistelevät kivet jalkojeni alla, keveän kiireettömyyden ja ketunleivän kirpsakan maun suussani. Mikä minut näihin maisemiin kuljetti, oli syreenin tuoksu. Sen viettelevä tuoksu toi heti verkkokalvoilleni näyn kauniista syreenipensaasta siinä huussin vieressä. Saatoin kuulla innokkaiden pörriäisten hyörinnän sen ympärillä ja kuulla sukulaisteni iloisen puheensorinan taustalla. Seuraava tuoksu veikin minut mamin ja papan luokse. Sinne satumaiseen mäntymetsään, jossa arvelen mörrimöykkyjen asustelevan niissä pienissä koloissaan kantojen alla. Tämä auringon paahtamien männyn neulasten huumaava tuoksu on tuoksuista taivaallisin mitä tiedän. Se edustaa minulle turvallisuutta, rauhaa, viipyilemistä. Se saa minut haluamaan istahtaa kuivuneiden neulasten peittämälle polulle vain päästäkseni lähemmäs tuota täydellisyyden tunnetta. Tämä laittoi minut m...