Elämän kuuluu tuntua

Kävin tässä taannoin työhöntulotarkastuksessa ja kuten tapana on, siellä otettiin myös verikokeet. Jännitin tuloksia. Lopulta sain tulokseni, jotka mukailivat mukavasti viitearvoja, paitsi kolesteroli. Se oli hieman koholla. Ei se sinänsä ollut mikään yllätys ja siksi varmasti jännitinkin juuri sitä arvoa eniten. Tiesinhän minä etteivät ruokailutottumuksiani viime aikoina ollut todellakaan olleet mairittelevat, kaikkea muuta. Syy miksi halusin tästä kirjoittaa, ovat kuitenkin ne tunteet ja ajatukset, mitkä ensireaktiona ampuivat sisuksistani täysin yllättäen kuin kylmä luoti taivaalle. Olin pettynyt ja häpeissäni ja mikä yllättävintä, ensimmäinen ajatukseni oli tämä: ”En syö enää ikinä mitään”. Siis mitä ihmettä, miten aikuinen nainen voi, tällä kaikella elämänkokemuksella, edes ajatella näin! Minäpä kerron. Minulle oli aikoinaan täysin normaalia, että juuri kontrolloimalla syömistäni, voin kontrolloida kaikkea. Aivan. Sehän kuulostaa täysin vinksahtaneelta ja sitähän se onkin, mutta ...

Mietin tänään lenkillä ollessani omia liikuntatottumuksiani. Yleisesti ottaen viikkoni sisältää muutaman tankotanssitreenin lisäksi yhden hassuttelutuokion. Se voi olla korkokengillä pyörähtelyä, liikkuvuusharjoituksia, kahvakuulaa, joogaa, tanssimista tai mitä milloinkin olen vailla. Tämän lisäksi teen päivittäin ainakin yhden pidemmän, noin tunnin mittaisen, lenkin koirieni kanssa. Olen jo jonkin aikaa elänyt tällä kaavalla, mitenkään sitä sen enempää suunnittelematta. Tähän kaavaan kuuluu myös se, että sinne väliin tulee täysin yllättäen viikko, joskus kaksikin viikkoa, jolloin kaikki ns. treenaaminen jää pois. Yhä edelleen, vaikka tiedän, että se viikko tulee, se yllättää minut AINA. Se tapahtui taas. En välttämättä vielä maanantaina, edes tiistaina tiedä, että tämä on taas se viikko kun mielen ja kehon annetaan levätä. Vaikka huomaan siirtäväni viikon ensimmäistä jumppaa mielessäni päivä kerrallaan eteenpäin, en vielä antaudu levon viikolle. Viimeistään keskiviikkona tai torstain...