Lepo yllättää aina

Mietin tänään lenkillä ollessani omia liikuntatottumuksiani. Yleisesti ottaen viikkoni sisältää muutaman tankotanssitreenin lisäksi yhden hassuttelutuokion. Se voi olla korkokengillä pyörähtelyä, liikkuvuusharjoituksia, kahvakuulaa, joogaa, tanssimista tai mitä milloinkin olen vailla. Tämän lisäksi teen päivittäin ainakin yhden pidemmän, noin tunnin mittaisen, lenkin koirieni kanssa. Olen jo jonkin aikaa elänyt tällä kaavalla, mitenkään sitä sen enempää suunnittelematta. Tähän kaavaan kuuluu myös se, että sinne väliin tulee täysin yllättäen viikko, joskus kaksikin viikkoa, jolloin kaikki ns. treenaaminen jää pois.

Yhä edelleen, vaikka tiedän, että se viikko tulee, se yllättää minut AINA. Se tapahtui taas. En välttämättä vielä maanantaina, edes tiistaina tiedä, että tämä on taas se viikko kun mielen ja kehon annetaan levätä. Vaikka huomaan siirtäväni viikon ensimmäistä jumppaa mielessäni päivä kerrallaan eteenpäin, en vielä antaudu levon viikolle. Viimeistään keskiviikkona tai torstaina ymmärrän mistä on kyse ja silloin yllättävät myös ne ristiriitaiset tunnelmat. Tiedän tarvitsevani lepoa ja silti, se pirullinen pieni suorittaja jossain syövereissäni yrittää syyllistää minua laiskottelusta, vaikka järki sanoo, että kyse on palautumisesta, siitä upeasta levon viikosta, minkä jälkeen liikkumisen ilo virtaa taas valtoimenaan. Mielenkiintoista.