Vaihtoehto-sosiaalinen?
Tein tänään mielenkiintoisen huomion itsestäni. Pidän itseäni hyvinkin sosiaalisena yksilönä, viihdyn hyvin muiden ihmisten seurassa, minun on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja ylipäätään tulla juttuun ihmisten kanssa. Toki tarvitsen vastapainoksi ihmisille rutkasi aikaa ilman ihmisiä.
Olen niitä ihmisiä, jotka lenkkipolulla tervehtivät kaikkia vastaantulijoita ja jäävät usein suustaan kiinni ventovieraiden ihmisten kanssa. No, minulla on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin olen erittäin epäsosiaalinen ja ne on AAMUT!
Erikoista siinä mielessä, että olen kuitenkin niin sanotusti ”aamuihminen” eli herään verrattain aikaisin ja nautin suunnattomasti aikaisista aamuista. Sen sijaan iltaisin en jaksa kukkua kovinkaan myöhään.
No niin, kun olen aamulenkillä minulle saisi enintään toivottaa huomenet, muttei missään nimessä jäädä juttelemaan. Tiedättekö, kun olen vielä niin syvällä siinä jossain omassa epäsosiaalisuuden kuplassani, ettei suustani kertakaikkiaan tule ulos vielä mitään järkevää. Puhun niin pehmeitä, että vaikutan vähintäänkin idiootilta.
Tänään pääsin taas todistamaan tätä kaunista vuorovaikutuksen mestariteosta itsessäni. Lähdin tuttuun tapaan koirien kanssa metsään aamulenkille ja miltei heti sinne päästyäni kuulin jostain kauempaa ihmisten puhetta, tai pikemminkin he huusivat asiansa toisilleen, kilpaa räksyttävien koiriensa kanssa. Ja sehän se iski minua sieluun asti kuin terävä tikari ja mieleni teki kajauttaa ilmoille, että ”Turpa kiinni, metsässä ei huudeta, eikä varsinkaan aamulla!” En sentään avannut salaista sanallista arkkuani, vaan rauhoitin mieleni, kunnes vastaan tulee sienestäjä. Olin kuitenkin saanut viettää aikaista aamulenkkiäni tähän tapaamiseen mennessä jo tunnin verran, mutten selvästikään ollut päässyt epäsosiaalisuuden purjeista vielä irti, kun tämä hyvää tarkoittava retkeilijä aloitti keskustelun kanssani. Virhe. Vasta jatkettuani matkaa, tajusin antaneeni hänen ymmärtää, että olen tullut hyvin pitkän matkan takaa kävellen, kehuskelin kuinka tälle päivälle on luvattu lämmintä aamua, että kiva kun on vielä raikas ilma ja siinä samalla heiluttelin iloisesti koirankakkapussia, että tuli kerättyä myös antimet talteen. Mitä helvettiä!
Voisinpa mennä muutaman tunnin päästä takaisin kertomaan hänelle, että niin asun tuossa muutaman kilometrin päässä ja että oli mukavan raikasta vielä, kun tänäänkin oli tulossa lämmin päivä ja että osui niin herkullisen näköisiä kanttarelleja polulle, että pakkohan ne oli kerätä talteen <3
Olen niitä ihmisiä, jotka lenkkipolulla tervehtivät kaikkia vastaantulijoita ja jäävät usein suustaan kiinni ventovieraiden ihmisten kanssa. No, minulla on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin olen erittäin epäsosiaalinen ja ne on AAMUT!
Erikoista siinä mielessä, että olen kuitenkin niin sanotusti ”aamuihminen” eli herään verrattain aikaisin ja nautin suunnattomasti aikaisista aamuista. Sen sijaan iltaisin en jaksa kukkua kovinkaan myöhään.
No niin, kun olen aamulenkillä minulle saisi enintään toivottaa huomenet, muttei missään nimessä jäädä juttelemaan. Tiedättekö, kun olen vielä niin syvällä siinä jossain omassa epäsosiaalisuuden kuplassani, ettei suustani kertakaikkiaan tule ulos vielä mitään järkevää. Puhun niin pehmeitä, että vaikutan vähintäänkin idiootilta.
Tänään pääsin taas todistamaan tätä kaunista vuorovaikutuksen mestariteosta itsessäni. Lähdin tuttuun tapaan koirien kanssa metsään aamulenkille ja miltei heti sinne päästyäni kuulin jostain kauempaa ihmisten puhetta, tai pikemminkin he huusivat asiansa toisilleen, kilpaa räksyttävien koiriensa kanssa. Ja sehän se iski minua sieluun asti kuin terävä tikari ja mieleni teki kajauttaa ilmoille, että ”Turpa kiinni, metsässä ei huudeta, eikä varsinkaan aamulla!” En sentään avannut salaista sanallista arkkuani, vaan rauhoitin mieleni, kunnes vastaan tulee sienestäjä. Olin kuitenkin saanut viettää aikaista aamulenkkiäni tähän tapaamiseen mennessä jo tunnin verran, mutten selvästikään ollut päässyt epäsosiaalisuuden purjeista vielä irti, kun tämä hyvää tarkoittava retkeilijä aloitti keskustelun kanssani. Virhe. Vasta jatkettuani matkaa, tajusin antaneeni hänen ymmärtää, että olen tullut hyvin pitkän matkan takaa kävellen, kehuskelin kuinka tälle päivälle on luvattu lämmintä aamua, että kiva kun on vielä raikas ilma ja siinä samalla heiluttelin iloisesti koirankakkapussia, että tuli kerättyä myös antimet talteen. Mitä helvettiä!
Voisinpa mennä muutaman tunnin päästä takaisin kertomaan hänelle, että niin asun tuossa muutaman kilometrin päässä ja että oli mukavan raikasta vielä, kun tänäänkin oli tulossa lämmin päivä ja että osui niin herkullisen näköisiä kanttarelleja polulle, että pakkohan ne oli kerätä talteen <3
Kommentit
Lähetä kommentti