Haasteilla on aina annettavaa

Mietin tässä oltuani lähes kaksi viikkoa flunssan kourissa neljän seinän sisällä, että mitähän annettavaa tälläkin haasteella oli. Niinä hetkinä, kun pöpö jylläsi pahimmillaan ja minä vain nukuin, en nähnyt tilanteessa juuri mitään positiivista. Lukuunottamatta läheisiäni ja heidän huolenpitoaan. Myös koirani tuntuivat ottaneen noina päivinä vahvat lohduttajan roolit kantaakseen.

Kehoni toimi sankarillisesti. Se taisteli tunkeutujaa vastaan onnistuen lopulta nujertamaan sitkeän viruksen. Aivan käsittämättömän upea juttu! Olen äärimmäisen onnellinen siitä, että kehoni toimii näin. Se toimii ilman, että minun pitäisi ajatuksen tasolla ohjata sitä oikeaan suuntaan. Kaikki vaan tapahtuu täysin automaattisesti.

Pahimman vaiheen jälkeen, luovuus alkoi yllättäen kukkia. Kuten se niin usein tekee, kun kaikki arkinen kiire elämästäni poistuu ja minut ikään kuin pakotetaan pysähtymään ja rauhoittumaan. Kalenterini oli buukattu täyteen, yli äyräiden, ja yhtäkkiä minun pitikin tyhjentää se kokonaan. Siirsin asioita eteenpäin ja osasta jouduin luopumaan kokonaan antaakseni keholleni aikaa taistella virusta vastaan.

No mutta kyllä! Haasteilla todella on annettavaa. Olen suunnattoman kiitollinen tästä viruksesta, joka yllätti minut silloin kun sille vähiten olisi ollut aikaa. Se muistutti minua asioista, jotka ovat minulle tärkeitä, se sai minut kirjoittamaan, se sai minut jälleen kerran katsomaan tulevaisuutta uusin silmin, luomaan uusia suunnitelmia ja tavoitteita, karistamaan iholtani vanhat karstat, jotka olivat viedä minua väärään suuntaan omalla polullani. Kiitos ❤️

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilaiset ihmistyypit

Kuva
Jos ihmiset jakaisi karrikoidusti kolmeen eri ihmistyyppiin, niin ensimmäinen voisi olla haaveilija, joka unelmoi isosti ja paljon, mutta joka ei välttämättä koskaan lähde toteuttamaan niitä. Haaveilija elää vahvasti tunteella, niin että nimenomaan se tunnetila, jonkun asian, tilanteen, hetken, romantisointi ovat hänelle usein tärkeämpiä ja palkitsevampia kuin itse haaveen todellinen tavoittelu, saati sen toteutuminen. Osittain ehkä siksikin, että haaveilijan unelmat ovat harvemmin mitään niin konkreettisia, että niitä olisi edes mahdollista lähteä sellaisenaan tavoittelemaan, koska ne ovat nimenomaan enemmänkin tunteita ja tunnelmia. Isäni suvusta löydän tätä paljon. Vietin lapsuuteni nuotiotulen äärellä kuunnellen tarinoita. Kuin mikäkin shamaani annoin ajatuksilleni siivet lentää korkeammalle kuin yksikään lintu on koskaan lentänyt. Sain olla vapaa arjen kahleista, hetkessä kiinni. Olla vain sen tunteen kanssa, kun tuli poltti ja kutitti hentoisia sääriäni ja kipinät tanssahtelivat ...
Lue lisää

Vaihtoehto-sosiaalinen?

Kuva
Tein tänään mielenkiintoisen huomion itsestäni. Pidän itseäni hyvinkin sosiaalisena yksilönä, viihdyn hyvin muiden ihmisten seurassa, minun on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja ylipäätään tulla juttuun ihmisten kanssa. Toki tarvitsen vastapainoksi ihmisille rutkasi aikaa ilman ihmisiä. Olen niitä ihmisiä, jotka lenkkipolulla tervehtivät kaikkia vastaantulijoita ja jäävät usein suustaan kiinni ventovieraiden ihmisten kanssa. No, minulla on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin olen erittäin epäsosiaalinen ja ne on AAMUT! Erikoista siinä mielessä, että olen kuitenkin niin sanotusti ”aamuihminen” eli herään verrattain aikaisin ja nautin suunnattomasti aikaisista aamuista. Sen sijaan iltaisin en jaksa kukkua kovinkaan myöhään. No niin, kun olen aamulenkillä minulle saisi enintään toivottaa huomenet, muttei missään nimessä jäädä juttelemaan. Tiedättekö, kun olen vielä niin syvällä siinä jossain omassa epäsosiaalisuuden kuplassani, ettei suustani kertakaikkiaan tule ulos vielä mitään järkevä...
Lue lisää

Valheelliset ajatusmallit

Kuva
Kävin tässä taannoin työhöntulotarkastuksessa ja kuten tapana on, siellä otettiin myös verikokeet. Jännitin tuloksia. Lopulta sain tulokseni, jotka mukailivat mukavasti viitearvoja, paitsi kolesteroli. Se oli hieman koholla. Ei se sinänsä ollut mikään yllätys ja siksi varmasti jännitinkin juuri sitä arvoa eniten. Tiesinhän minä etteivät ruokailutottumuksiani viime aikoina ollut todellakaan olleet mairittelevat, kaikkea muuta. Syy miksi halusin tästä kirjoittaa, ovat kuitenkin ne tunteet ja ajatukset, mitkä ensireaktiona ampuivat sisuksistani täysin yllättäen kuin kylmä luoti taivaalle. Olin pettynyt ja häpeissäni ja mikä yllättävintä, ensimmäinen ajatukseni oli tämä: ”En syö enää ikinä mitään”. Siis mitä ihmettä, miten aikuinen nainen voi, tällä kaikella elämänkokemuksella, edes ajatella näin! Minäpä kerron. Minulle oli aikoinaan täysin normaalia, että juuri kontrolloimalla syömistäni, voin kontrolloida kaikkea. Aivan. Sehän kuulostaa täysin vinksahtaneelta ja sitähän se onkin, mutta ...
Lue lisää