Koska ihmisten tarinat ovat kiehtovia

Olin ahkera, väsymätön suorittaja, joka suunnalta itsensä loppuun polttanut miellyttäjä, toisten tarpeiden tyydyttäjä, itselleen vieras, nelikymppinen nainen. Olin tätä kaikkea aina siihen päivään saakka, kunnes elämä alkoi tuntua siltä, ettei se enää ole kivaa. En enää halunnut jatkaa sitä niin. Joten pysähdyin ja annoin elämän tulla ja sehän tuli! Elämän kuuluu tuntua ja se tuntui. Se tuntui yhtäkkiä tarkoituksettomalta, vieraalta, pahalta, uuvuttavalta, surulliselta, tylsältä, järjettömältä, väsyttävältä, päämäärättömältä. 

Aika oli siis koittanut. Oli lähdettävä pohtimaan elämää hieman pintaa syvemmältä ja päädyin sen seuraavaan kerrokseen katsomaan mitä minä siellä olen.

Olen äiti, vaimo, koiramamma, sisko, tytär, kummitäti, jalkahoitaja, lähihoitaja, sihteeri, kirjailija, tankotanssiharrastaja, kahvakuulaohjaaja, joogaope, yrittäjä. 

Hyvä on! On aika kaivautua vielä vähän syvemmälle, koska minun täytyy olla jotain muutakin. Olen uudesta innostuva, ihmisiä, eläimiä, luontoa ja aivan kaikkea rakastava, pohdiskeleva eräjorma, saunan lämmöstä ja avannon kirpeydestä elämän eliksiiriä saava hyvinvoiva hörhö, iloinen ja auttavainen, anteeksiantava, yksinolossa latautuva, läheisyydestä nauttiva, parisuhteen höpsö, romantikko, suvaitseva, vilpitön, avoin, luotettava, ihmisistä innostuva, luonnollinen, tavallinen.

Tässä lyhyesti minun matkastani. Jos haluat kertoa omasta matkastasi tai jotakin sinusta, laita minulle viestiä, petra.toiviainen@gmail.com, niin punotaan sinun matkasi sanoiksi ja julkaistaan halutessasi (nimettömänä) blogissani.

Otan myös ilolla vastaan ideoita, ajatuksia, toiveita, mistä haluaisit minun kirjoittavan.




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilaiset ihmistyypit

Kuva
Jos ihmiset jakaisi karrikoidusti kolmeen eri ihmistyyppiin, niin ensimmäinen voisi olla haaveilija, joka unelmoi isosti ja paljon, mutta joka ei välttämättä koskaan lähde toteuttamaan niitä. Haaveilija elää vahvasti tunteella, niin että nimenomaan se tunnetila, jonkun asian, tilanteen, hetken, romantisointi ovat hänelle usein tärkeämpiä ja palkitsevampia kuin itse haaveen todellinen tavoittelu, saati sen toteutuminen. Osittain ehkä siksikin, että haaveilijan unelmat ovat harvemmin mitään niin konkreettisia, että niitä olisi edes mahdollista lähteä sellaisenaan tavoittelemaan, koska ne ovat nimenomaan enemmänkin tunteita ja tunnelmia. Isäni suvusta löydän tätä paljon. Vietin lapsuuteni nuotiotulen äärellä kuunnellen tarinoita. Kuin mikäkin shamaani annoin ajatuksilleni siivet lentää korkeammalle kuin yksikään lintu on koskaan lentänyt. Sain olla vapaa arjen kahleista, hetkessä kiinni. Olla vain sen tunteen kanssa, kun tuli poltti ja kutitti hentoisia sääriäni ja kipinät tanssahtelivat ...
Lue lisää

Vaihtoehto-sosiaalinen?

Kuva
Tein tänään mielenkiintoisen huomion itsestäni. Pidän itseäni hyvinkin sosiaalisena yksilönä, viihdyn hyvin muiden ihmisten seurassa, minun on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja ylipäätään tulla juttuun ihmisten kanssa. Toki tarvitsen vastapainoksi ihmisille rutkasi aikaa ilman ihmisiä. Olen niitä ihmisiä, jotka lenkkipolulla tervehtivät kaikkia vastaantulijoita ja jäävät usein suustaan kiinni ventovieraiden ihmisten kanssa. No, minulla on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin olen erittäin epäsosiaalinen ja ne on AAMUT! Erikoista siinä mielessä, että olen kuitenkin niin sanotusti ”aamuihminen” eli herään verrattain aikaisin ja nautin suunnattomasti aikaisista aamuista. Sen sijaan iltaisin en jaksa kukkua kovinkaan myöhään. No niin, kun olen aamulenkillä minulle saisi enintään toivottaa huomenet, muttei missään nimessä jäädä juttelemaan. Tiedättekö, kun olen vielä niin syvällä siinä jossain omassa epäsosiaalisuuden kuplassani, ettei suustani kertakaikkiaan tule ulos vielä mitään järkevä...
Lue lisää

Valheelliset ajatusmallit

Kuva
Kävin tässä taannoin työhöntulotarkastuksessa ja kuten tapana on, siellä otettiin myös verikokeet. Jännitin tuloksia. Lopulta sain tulokseni, jotka mukailivat mukavasti viitearvoja, paitsi kolesteroli. Se oli hieman koholla. Ei se sinänsä ollut mikään yllätys ja siksi varmasti jännitinkin juuri sitä arvoa eniten. Tiesinhän minä etteivät ruokailutottumuksiani viime aikoina ollut todellakaan olleet mairittelevat, kaikkea muuta. Syy miksi halusin tästä kirjoittaa, ovat kuitenkin ne tunteet ja ajatukset, mitkä ensireaktiona ampuivat sisuksistani täysin yllättäen kuin kylmä luoti taivaalle. Olin pettynyt ja häpeissäni ja mikä yllättävintä, ensimmäinen ajatukseni oli tämä: ”En syö enää ikinä mitään”. Siis mitä ihmettä, miten aikuinen nainen voi, tällä kaikella elämänkokemuksella, edes ajatella näin! Minäpä kerron. Minulle oli aikoinaan täysin normaalia, että juuri kontrolloimalla syömistäni, voin kontrolloida kaikkea. Aivan. Sehän kuulostaa täysin vinksahtaneelta ja sitähän se onkin, mutta ...
Lue lisää