Pakotettu hiljaisuus
Olen kärsinyt nyt kuudetta päivää todella lamauttavasta kurkkukivusta, joka eilen illalla pakotti minut lopullisesti vaikenemaan, ääntä ei enää tullut ja yrityskin puhua teki niin kipeää, että olin suosiolla hiljaa.
Minähän nautin lähtökohtaisesti hiljaisuudesta, joten ei ongelmaa. Paitsi, että. Nyt kuitenkin huomasin, että minähän puhun kokoajan ja jos en puhu, niin vähintäänkin hyräilen. Perheessäni on kyllä muodostunut yleiseksi vitsiksi se, että puhun usein itsekseni. En kuitenkaan ole tajunnut kuinka paljon minä puhun! Minä, joka olen aina ollut pikemminkin se hiljainen tyttö.
Aamulla minulla olisi ollut niin paljon sanottavaa koirillenikin, jotka tulivat innoissaan herättämään minua aamulenkkinsä jälkeen. Mutta siinä me sitten vaan napitimme toisiamme hiljaisuudessa. Erinomainen muistutus minulle siitä, että aina ei tarvita sanoja, joskus pelkkä läsnäolo riittää.
Puhumattomuus saa minut miettimään myös niitä ihmisiä, jotka asuvat yksin, jotka eivät ole kontaktissa muihin ihmisiin päivittäin, välttämättä edes joka viikko ja joilla ei ole lemmikkejäkään. Ovatko he siis vain hiljaa?
Minähän nautin lähtökohtaisesti hiljaisuudesta, joten ei ongelmaa. Paitsi, että. Nyt kuitenkin huomasin, että minähän puhun kokoajan ja jos en puhu, niin vähintäänkin hyräilen. Perheessäni on kyllä muodostunut yleiseksi vitsiksi se, että puhun usein itsekseni. En kuitenkaan ole tajunnut kuinka paljon minä puhun! Minä, joka olen aina ollut pikemminkin se hiljainen tyttö.
Aamulla minulla olisi ollut niin paljon sanottavaa koirillenikin, jotka tulivat innoissaan herättämään minua aamulenkkinsä jälkeen. Mutta siinä me sitten vaan napitimme toisiamme hiljaisuudessa. Erinomainen muistutus minulle siitä, että aina ei tarvita sanoja, joskus pelkkä läsnäolo riittää.
Puhumattomuus saa minut miettimään myös niitä ihmisiä, jotka asuvat yksin, jotka eivät ole kontaktissa muihin ihmisiin päivittäin, välttämättä edes joka viikko ja joilla ei ole lemmikkejäkään. Ovatko he siis vain hiljaa?
Kommentit
Lähetä kommentti