Unelmaa vai romantisointia

Kirjoitin aiemmin haaveestani maalla asumisesta. Olen pohtinut asiaa hirmuisesti, joka vinkkelistä. Mikä siinä oikeastaan viehättää. Onko se vain todellisuuden romantisointia, arjen pakenemista, irtautumista oravanpyörästä missä en enää edes tunne pyöriväni, oman rauhan, itsensä etsintää vai mitä?

Oli mitä oli, niin minullahan on hurjan hyvä mahdollisuus harjoitella tätä maalla asumista mökiltä käsin ja aina kun aikatauluni antavat myöden, näin toiminkin. Noh! Kerta toisensa jälkeen mökillä ollessani, huomaan kysyväni itseltäni yhä hanakammin samaa kysymystä: ”Mitä minun pitäisi tehdä, jotta voisin elää näin?”. Mitä se ”näin eläminen” minulle sitten oikeastaan edes tarkoittaa. Se on sitä, että tunnen olevani osa luontoa, hiljaisuutta, rauhallista elämän virtaa, rytmiä.
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä suurempaa ristiriitaa koen kaupungin vilskeen ja luontaisen rytmini välillä, ne eivät tunnu löytävän sopusointua. Kaupungissa ollessani totun siihen kyllä, vaikkei se tunnukaan luonnolliselta. Maalla ollessani, minulle riittää vähän.

Se on sitä, että saan katsella lammen takaa nousevaa, vihreän eri sävyillä kyllästettyä metsää, kuunnella hiljaisuutta, tuntea luonnon ympärilläni. Tämä kaikki herättää sisimpäni, jota ehkä luovuudeksikin kutsutaan. Tämä on sitä, mikä synnyttää minussa uusia ajatuksia, tarinoita, ideoita. Joku sanoisi, että ajatusten välille tulee tilaa. Olen itsekin käyttänyt tätä samaa fraasia, ”tulee tilaa ajatusten väliin”, vaikken oikeastaan edes tiedä mitä se tarkoittaa. Mutta katsoessani epäsymmetrisesti kohoavaa, monivivahteista metsää, näen sen silmissäni taiteena, maalauksena, joka saa minussa aikaan tunteen, että tekisi mieleni kastaa siveltimeni öljyväriin ja ikuistaa se kankaalle, vaikken edes tiedä mitä maalaaminen on. Hiljaisuus yhdessä luonnon äänien kanssa saa aikaan sen, että haluan kastaa sulkakynäni kärjen musteeseen ja kirjoittaa runoja, tarinoita, kirjoja, omistamatta edes sulkakynää.

Ja sitten. Mietin lisää. Minulla on kaupungissa asioita, jotka tuottavat minulle valtavasti iloa ja joista en missään nimessä halua milloinkaan luopua. Siellä on muun muassa rakas hoitolani, jossa käteni saavat toteuttaa taikojaan. Hoitola, joka on minun intohimojeni pohjalta syntynyt rakkauden hedelmä, ja myös yksi turvapaikoistani. Siellä on myös harrastukseni, jonka haluankin juuri siltä osin siellä säilyttää. Joten, voinko yhdistää nämä kaksi toisistaan poikkeavaa elämää yhdeksi.

Tiedän, että voin. En vaan vielä tiedä miten.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erilaiset ihmistyypit

Kuva
Jos ihmiset jakaisi karrikoidusti kolmeen eri ihmistyyppiin, niin ensimmäinen voisi olla haaveilija, joka unelmoi isosti ja paljon, mutta joka ei välttämättä koskaan lähde toteuttamaan niitä. Haaveilija elää vahvasti tunteella, niin että nimenomaan se tunnetila, jonkun asian, tilanteen, hetken, romantisointi ovat hänelle usein tärkeämpiä ja palkitsevampia kuin itse haaveen todellinen tavoittelu, saati sen toteutuminen. Osittain ehkä siksikin, että haaveilijan unelmat ovat harvemmin mitään niin konkreettisia, että niitä olisi edes mahdollista lähteä sellaisenaan tavoittelemaan, koska ne ovat nimenomaan enemmänkin tunteita ja tunnelmia. Isäni suvusta löydän tätä paljon. Vietin lapsuuteni nuotiotulen äärellä kuunnellen tarinoita. Kuin mikäkin shamaani annoin ajatuksilleni siivet lentää korkeammalle kuin yksikään lintu on koskaan lentänyt. Sain olla vapaa arjen kahleista, hetkessä kiinni. Olla vain sen tunteen kanssa, kun tuli poltti ja kutitti hentoisia sääriäni ja kipinät tanssahtelivat ...
Lue lisää

Vaihtoehto-sosiaalinen?

Kuva
Tein tänään mielenkiintoisen huomion itsestäni. Pidän itseäni hyvinkin sosiaalisena yksilönä, viihdyn hyvin muiden ihmisten seurassa, minun on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja ylipäätään tulla juttuun ihmisten kanssa. Toki tarvitsen vastapainoksi ihmisille rutkasi aikaa ilman ihmisiä. Olen niitä ihmisiä, jotka lenkkipolulla tervehtivät kaikkia vastaantulijoita ja jäävät usein suustaan kiinni ventovieraiden ihmisten kanssa. No, minulla on kuitenkin niitä hetkiä, jolloin olen erittäin epäsosiaalinen ja ne on AAMUT! Erikoista siinä mielessä, että olen kuitenkin niin sanotusti ”aamuihminen” eli herään verrattain aikaisin ja nautin suunnattomasti aikaisista aamuista. Sen sijaan iltaisin en jaksa kukkua kovinkaan myöhään. No niin, kun olen aamulenkillä minulle saisi enintään toivottaa huomenet, muttei missään nimessä jäädä juttelemaan. Tiedättekö, kun olen vielä niin syvällä siinä jossain omassa epäsosiaalisuuden kuplassani, ettei suustani kertakaikkiaan tule ulos vielä mitään järkevä...
Lue lisää

Valheelliset ajatusmallit

Kuva
Kävin tässä taannoin työhöntulotarkastuksessa ja kuten tapana on, siellä otettiin myös verikokeet. Jännitin tuloksia. Lopulta sain tulokseni, jotka mukailivat mukavasti viitearvoja, paitsi kolesteroli. Se oli hieman koholla. Ei se sinänsä ollut mikään yllätys ja siksi varmasti jännitinkin juuri sitä arvoa eniten. Tiesinhän minä etteivät ruokailutottumuksiani viime aikoina ollut todellakaan olleet mairittelevat, kaikkea muuta. Syy miksi halusin tästä kirjoittaa, ovat kuitenkin ne tunteet ja ajatukset, mitkä ensireaktiona ampuivat sisuksistani täysin yllättäen kuin kylmä luoti taivaalle. Olin pettynyt ja häpeissäni ja mikä yllättävintä, ensimmäinen ajatukseni oli tämä: ”En syö enää ikinä mitään”. Siis mitä ihmettä, miten aikuinen nainen voi, tällä kaikella elämänkokemuksella, edes ajatella näin! Minäpä kerron. Minulle oli aikoinaan täysin normaalia, että juuri kontrolloimalla syömistäni, voin kontrolloida kaikkea. Aivan. Sehän kuulostaa täysin vinksahtaneelta ja sitähän se onkin, mutta ...
Lue lisää